Fyysikkoalumni

Vuosikokous 14.4.2020 siirretään eteenpäin

Julkaistu: 13.03.2020.

Koronavirustilanne vaikuttaa myös Fyysikkoalumnin toimintaan. Seuraava tapahtumamme on vuosikokous 14.4.2020. Sen yhteyteen oli suunnitteilla excu VTT:lle. Tilanteesta johtuen olemme päätyneet VTT:n kanssa etsimään exculle myöhemmän päivämäärän esimerkiksi kesäkuulle. Informoimme teitä, kun uusi päivä on tiedossa ja varmistuu myös muuten, että excu voidaan järjestää.

Vuosikokous tulee sääntöjen mukaan pitää viimeistään huhtikuussa. Aalto Yliopiston Ylioppilaskunta on konsultoinut yhdistyslakia tuntevaa juristia ja häneltä saatujen ohjeiden mukaisesti Fyysikkoalumnin hallitus on päättänyt vuosikokouksen suhteen seuraavaa.

Vuosikokous tullaan kutsumaan koolle sääntömääräisenä, jo päätettynä ajankohtana 14.4.2020, mutta siihen osallistuu vain puheenjohtaja ja sihteeri. Kokous ei tule päättämään mistään varsinaisista kokousasioista vaan vain kokousasioiden siirtämisestä jatkokokoukseen sekä jatkokokouksen järjestämisestä. Jatkokokous on käytännössä ylimääräinen kokous ja se tullaan kutsumaan koolle sääntöjen mukaan vähintään 12 vuorokautta ennen kokousta. Teknisesti jatkokokous tulee olemaan varsinaisen kokouksen jatkoa ja sillä tullaan käsittelemään vuosikokouksen kokousasiat.

Parhain terveisin Fyysikkoalumnin koko hallituksen puolesta,

Solveig Roschier, puheenjohtaja