Tapahtumat 2015
Historian parhaat fyysikot -esitelmäsarja alkaa. Osa I: Isaac Newton
Julkaistu: 13.10.2015.
Professorit ja alumnit ovat kautta vuosikymmenten kertoneet nuoremmille Otaniemen fyysikoille, että meidän koulutuksellamme saa valmiudet harjoittaa jokseenkin mitä tahansa ammattia. Kaikki ovat varmaan kuulleet tarinan 1950-luvulta, jolloin laskettiin ammattinimikkeitä, ja todettiin, että yleisin yksittäinen ryhmä Teknillisen fysiikan osastolta valmistuneiden joukossa oli lähetyssaarnaaja. Tuon ryhmän koko oli kaksi, kaikkia muita nimikkeitä edusti vain yksi henkilö kutakin. Olemme kuulleet vanhempien tieteenharjoittajien kertomuksia omista työuristaan, ja vertailleet muiden alumnien vaiheita omiimme. Samaa uteliaisuutta voi nyt tyydyttää Fyysikkoalumnin uudessa esitelmäsarjassa ”Historian parhaat fyysikot”. Sarjan ensimmäinen osa oli 1.12. ja paikalla oli enimmillään noin 60–70 fyysikkoa.
Tunnemme monia historiallisesti kuuluisia fyysikoita lakien ja kaavojen nimistä, mutta emme ole tutustuneet ihmisiin noiden tieteellisten saavutusten takana. Monet merkittävät tiedemiehet ovat tehneet ja saavuttaneet paljon muutakin elämässään, ja monet heistä ovat olleet erikoisia persoonallisuuksia. Esitelmäsarja antaa meille mahdollisuuden kurkistaa lakien ja kaavojen taakse, tutustua historian suuriin fyysikoihin ihmisinä, tiedeyhteisön jäseninä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. Samalla voimme pohdiskella, mitä voimme omaksua heiltä työhömme ja muuhun elämään, fysiikan oppien lisäksi.
Sarjan ensimmäinen osa järjestetään yhteistyössä Suomen Fyysikkoseuran kanssa.
Mikä mies oli Sir Isaac?
Helsingin yliopiston aatehistorian sekä Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian emeritus-professori Anto Leikola esittelee klassisen fysiikan uranuurtajan Sir Isaac Newtonin ihmisenä, tutkijana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja tiedeyhteisön jäsenenä.
Miten Sir Isaac menestyisi tämän päivän maailmassa? Mitä voimme oppia häneltä fysiikan peruslakien lisäksi?
Aika: tiistaina 1.12.2015 klo 18.00
Paikka:
Helsingin yliopiston Porthania-rakennus
Yliopistonkatu 3
Luentosali PIV (Suomen Laki –sali)
Fyysikkoalumnin perinteiset jouluglögit nautitaan viereisessä korttelissa, ravintola Belgessä, heti esitelmän päättymisen jälkeen. Glögitilaisuus on omakustanteinen.
”Voivatko koneet oppia omaehtoisesti?”, Akateemikko Teuvo Kohosen esitelmä, 2015
Julkaistu: 01.09.2015.
Esitelmä oli 3.11.2015, ja paikalla oli lähes täysi sali fyysikoita, joista pääosa oli alumneja, mutta joukkoon mahtui myös parikymmentä tulevaa alumnia, eli nykyistä kiltalaista.
Akateemikko Teuvo Kohonen (1934–) on yksi maailman tunnetuimmista neuroverkkojen tutkijoista, ja yksi eniten viitatuista suomalaisista tutkijoista. Ja mikä tärkeintä, hän on teknillinen fyysikko. Teuvo Kohonen tunnetaan parhaiten hänen kehittämästään itseorganisoituvan kartan (engl. self-organizing map, SOM) neuroverkkomallista. Tämä malli on todennäköisesti Suomen tieteen historian siteeratuin yksittäinen työ, Kohosen kolme viitatuinta artikkelia aiheesta ovat keränneet yhteensä yli 30000 (kolmekymmentätuhatta) viittausta.
Teuvo Kohonen opiskeli teknillisen fysiikan osastolla 1950-luvulla, valmistui diplomi-insinööriksi 1957, väitteli 1962, ja toimi teknillisen fysiikan professorina TKK:lla vuosina 1965–1993. Ennen neuroverkkotutkimustaan hän ehti muun muassa johtaa ensimmäisen Suomessa suunnitellun tietokoneen rakentamista teknillisen fysiikan osastolle. Nyt tänä syksynä Teuvo Kohonen tulee pitämään meille esitelmän aineesta ”voivatko koneet oppia omaehtoisesti”. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kuulemaan yhtä suurimmista teknillisistä fyysikoista.
Lyhyesti: Akateemikko Teuvo Kohosen esitelmä: ”voivatko koneet oppia omaehtoisesti?” tiistaina 3.11. kello 18.00 Otaniemessä, T-talolla (Konemiehentie 2) T2-salissa. Ovet aukeavat 17.30 kahvitarjoilun merkeissä. Itse esitelmän kesto on noin yksi tunti.
Innofactor-ekskursio
Julkaistu: 02.08.2015.
Tiistaina 29.9. kello 17 on vuorossa Innofactor-ekskursio Innofactorin toimitiloihin Espoon Keilaniemessä (Keilaniemen kartano, Keilaranta 9, Espoo). Ohjelmassa on yrityksen toiminnan ja historian esittely, erityisesti siitä valosta, miten perustajan ja monien työntekijöiden fyysikkotausta on vaikuttanut yritykseen. Tämän jälkeen on vuorossa saunomista Keilaniemen kasinon saunassa, joka on tietääksemme tuttu monille 70–80-lukujen taitteen fyysikoille heidän opiskeluajoiltaan.
Paikalla oli 25 alumnia, aluksi meille esiteltiin Innofactorin nykyisiä toimitiloja, sitten kerrottiin yrityksen historiasta ja nykytilasta, esitettiin paljon kysymyksiä – kuulemma hyvin erilaisia kuin viikkoa aikaisemmin olleella killan fuksiekskursiolla esitettiin, ja käytiin vielä saunomassa ”Keilaniemen kasinon” saunassa.
Fyystapahtuma 2015
Julkaistu: 02.08.2015.
Lauantaina 12.9. oli vuorossa Fyystapahtuma, joka koostui tällä kertaa kolmesta osasta. Päivä alkoi junaekskursiolla uuden kehäradan avulla Suomen ilmailumuseolle (joka sijaitsee Aviapoliksen aseman vieressä). Osa osallistujista käytti kello 13.09 Rautatieasemalta lähtevää I-junaa (Tikkurilan kautta), joka saapuu Aviapoliksen asemalle 13.39.24, eli noin 30 sekuntia ennen samanaikaisesti lähtenyttä P-junaa Myyrmäen kautta. Suurin osa osallistujista tuli paikalle muilla menetelmillä. Tämän jälkeen oli vuorossa reilun tunnin mittainen opastettu museokierros, joka huipentui vierailuun Caravellen sisäpuolella. Koneen jalkatilat, ja penkkien mukavuus, olivat hieman eri tasoa kuin nykyaikana. Tosin, noin 20 senttiä suuremmasta jalkatilasta huolimatta, allekirjoittanut ei silti pystynyt avaamaan pöytää edessään vaakatasoon asti – sen alla oleva tavarapussi osui polviin paljon ennen tätä; jotkin asiat näemmä on aina suuniteltu yhtä huonosti. Lisäksi mielenkiintoa herätti myös koneen etuosan kaksi neljän hengen istuinryhmä, siis naamat vastakkain.
Vuosikokous 2015
Julkaistu: 01.04.2015.
Fyysikkoalumni ry:n vuosikokous 2015 järjestettiin keskiviikkona 22.4. kello 16.00 alkaen Patentti- ja rekisterihallituksen isännöimänä Kampissa, osoitteessa Arkadiankatu 6 A. Alla alkuperäinen tapahtumakuvaus.
Aluksi saamme kuulla meille suunnatun esitelmän PRH:n toiminnasta; tämän jälkeen pidämme oman vuosikokouksemme. Ilmoittautumislomake tapahtumaan löytyy viestin lopusta.
Kokouksen esityslistalla on:
-
Kokouksen avaus
-
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksiääntenlaskijaa
-
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
-
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
-
Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto vuodelta 2014
-
Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille tilikaudelta 2014
-
Toimintasuunnitelma, tulo-ja menoarvio sekä varsinaisten jäsenten ja ulkojäsentenliittymis-ja jäsenmaksun ja ainaisjäsenmaksun sekä yhteisöjäsenmaksun suuruus vuodelle 2015
-
Päätetään hallituksen jäsenten määrä (puheenjohtaja ja 2–6 muuta jäsentä)
-
Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
-
Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
-
Kokouksen päättäminen
Esityslista liitteineen on lähetetty jäsenistölle sähköpostilla.
Tervetuloa!
Fyysikkoalumnin hallitus
Alumnipäivällinen ja historiailta tiistaina 24.3.
Julkaistu: 19.03.2015.
Yhteistyömme Fyysikkokillan kanssa jatkui vuonna 2015 yhdistetyn alumnipäivällisen sekä historiaillan merkeissä tiistaina 24.3.2015 Otaniemessä osoitteessa Otakaari 20. Tapahtumassa kuultiin Fyysikkokillan historiateoksen edistymisestä historiatoimikunnan puheenjohtalta, kolmen alumnin kertomuksia heidän opiskeluajoiltaan – ja myös hieman niiden jälkeen – ja vielä lopuksi kolmen nykyisen ylioppilaskunnan edaattorin kertomus nykyisestä edustajistotoiminnasta. Kysymyksiä tuli paljon molempiin suuntiin, sekä meiltä alumneilta kiltalaisille, että päinvastoin; ja tämä keskustelu jatkui vielä saunan puolella. Loppu on vielä alkuperäisen tapahtumakuvauksen mukaisessa tulevassa aikamuodossa.
Tapahtuma alkaa klo 17 päivällisosuudella, jossa noin 10 alumnia ja 30 opiskelijaa istutetaan saman pöydän ääreen keskustelemaan maittavan aterian äärelle. Pohjimmaisena ideana on näyttää opiskelijoille ainakin kolme asiaa:
- Valmistuneitakin fyysikoita on
- Fyysikot päätyvät valmistumisensa jälkeen tekemään jotain, yleensä varsin laaja-alaisesti
- Millaista opiskeluaika näin alumnin näkökulmasta oli
Luonnollisesti myös alumnit pääsevät kuulemaan illan aikana nykyopiskelijoiden kuulumisia opiskeluun ja elämään liittyen.
Päivällisosuuteen haluavat, ilmoittautukaa suoraan alumnin puheenjohtajalle sähköpostitse osoitteeseen petri.heikkinen [at] aalto.fi.
Pari tuntia kestävän aterioinnin jälkeen, noin klo 19 eteenpäin, tilan ovet ovat auki kaikille Fyysikkokillan ja Fyysikkoalumnin jäsenille kun vaihdamme päivällisosuudesta historiaosuuteen/saunailtaan. Historiaosuudessa paikalla olevat puhujat valaisevat kuulijoita teekkari/fyysikkotoiminnan historiasta omakohtaisten kokemustensa kautta.
Tämän vuoden kantavaksi teemaksi on valikoitunut varsin vapaasti erinäiset opiskelijavaikuttamiseen/hallintoon liittyvät asiat ja paikalla kahden alumninkin haluttaisiin kertovan oman aikansa kokemuksista. Aihe ei lopulta ole rajoittava tekijä, mutta mikäli joukostamme löytyy halukkaita ylioppilaskunnan/muun organisaation edustajiston/hallituksen tms. jäseniä kuvailemaan oman aikansa opiskelijavaikuttamistoimintaa, sen henkeä, tai kenties yksittäisiä kiinnostavia tapauksia, niin tämä toki on hyvä ja paikalle kutsuttujen nykyopiskelijapuhujien teemaan sopiva! Vapaaehtoiset puhujat, olkaa yhteydessä Petriin ja ilmoittakaa samalla lyhyt listaus omasta opiskelijatoiminta-aktiivisuudestanne niin voimme valita tilaisuuteen pari puhujaa mahdollisimman laaja-alaisesti. Puhujien ei ole pakollista osallistua päivällisosuuteen, vielä klo 19 ehtii aivan hyvin mukaan.
Kaikki päivällisosuuteen osallistumattomat tai puheita pitämättömät alumnitkin ovat luonnollisesti tervetulleita tapahtumaan tuosta klo 19 eteenpäin ilman erillistä ilmoittautumista illan edetessä vapaan saunailtahenkisesti. Saunaan haluavat, ottakaa mukaanne oma pyyhe.
Fyysikkomessut 16.3.
Julkaistu: 08.02.2015.
Kevään 2015 Fyysikkomessut järjestettiin maanantaina 16.3. Otaniemessä, StartUp-saunan tiloissa (Betonimiehenkuja 3 D). Tapahtumapaikan ovet aukesivat 17:30 ja ohjelma alkoi kello 18. Paikalla oli yhteensä noin 50 alumnia ja kiltalaista, mikä oli hienoinen parannus edellisvuoteen nähden. Alla alkuperäinen tapahtumakuvaus.
Tapahtuman ohjelmana on, että fyysikoihin liittyvät yritykset (joko fyysikoiden perustamat tai fyysikoita työllistävät – tai vähintäänkin meitä kiinnostavat) esittelevät itseään ja toimintaansa tapahtumaan osallistuville Fyysikkoalumnin ja Fyysikkokillan jäsenille. Jokainen yritys saa lyhyen puheenvuoron tapahtuman aluksi lavalta minkä jälkeen yrityksiin voi tutustua vapaamuotoisemmin illan ajan viinin ja ruoan siivittämänä kunkin yrityksen omalla esittelypöydällä.
Tänä vuonna osallistumisensa ovat varmistaneet jo seuraavat yritykset:
- Gaia Group
- Skunk Developments
- Posterfy
- Surma Oy
- Mobile Wellness Solutions Oy
- Localbitcoins
- Revenio Group Oyj
- Innofactor
Alustava aikataulu:
17:30 Ovet aukeavat
18:00 Tervetulosanat, yritysesittelyt lavalta alkavat
Noin klo 19 alkaen vapaata seurustelua ja kiertelyä yritysten esittelypöydillä. Juomaa ja ruokaa tarjolla.
Tapahtuma päättyy joustavasti noin klo 21-22.