Fyysikkoalumni

Uutisia

Fyysikkoalumnin uutisarkisto.


Vuosikokous 2015

Julkaistu: 2015-04-01

Fyysikkoalumni ry:n vuosikokous 2015 järjestettiin keskiviikkona 22.4. kello 16.00 alkaen Patentti- ja rekisterihallituksen isännöimänä Kampissa, osoitteessa Arkadiankatu 6 A. Alla alkuperäinen tapahtumakuvaus.

Aluksi saamme kuulla meille suunnatun esitelmän PRH:n toiminnasta; tämän jälkeen pidämme oman vuosikokouksemme. Ilmoittautumislomake tapahtumaan löytyy viestin lopusta.

Kokouksen esityslistalla on:

  1. Kokouksen avaus
  2.  Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi
    ääntenlaskijaa
  3.  Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4.  Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
  5.  Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto vuodelta 2014
  6.  Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille tilikaudelta 2014
  7.  Toimintasuunnitelma, tulo-ja menoarvio sekä varsinaisten jäsenten ja ulkojäsenten
    liittymis-ja jäsenmaksun ja ainaisjäsenmaksun sekä yhteisöjäsenmaksun suuruus vuodelle 2015
  8.  Päätetään hallituksen jäsenten määrä (puheenjohtaja ja 2–6 muuta jäsentä)
  9.  Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  10.  Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
  11.  Kokouksen päättäminen

Esityslista liitteineen on lähetetty jäsenistölle sähköpostilla.

Tervetuloa!
Fyysikkoalumnin hallitus


Alumnipäivällinen ja historiailta tiistaina 24.3.

Julkaistu: 2015-03-19

Yhteistyömme Fyysikkokillan kanssa jatkui vuonna 2015 yhdistetyn alumnipäivällisen sekä historiaillan merkeissä tiistaina 24.3.2015 Otaniemessä osoitteessa Otakaari 20. Tapahtumassa kuultiin Fyysikkokillan historiateoksen edistymisestä historiatoimikunnan puheenjohtalta, kolmen alumnin kertomuksia heidän opiskeluajoiltaan – ja myös hieman niiden jälkeen – ja vielä lopuksi kolmen nykyisen ylioppilaskunnan edaattorin kertomus nykyisestä edustajistotoiminnasta. Kysymyksiä tuli paljon molempiin suuntiin, sekä meiltä alumneilta kiltalaisille, että päinvastoin; ja tämä keskustelu jatkui vielä saunan puolella. Loppu on vielä alkuperäisen tapahtumakuvauksen mukaisessa tulevassa aikamuodossa.

Tapahtuma alkaa klo 17 päivällisosuudella, jossa noin 10 alumnia ja 30 opiskelijaa istutetaan saman pöydän ääreen keskustelemaan maittavan aterian äärelle. Pohjimmaisena ideana on näyttää opiskelijoille ainakin kolme asiaa:

  1. Valmistuneitakin fyysikoita on
  2. Fyysikot päätyvät valmistumisensa jälkeen tekemään jotain, yleensä varsin laaja-alaisesti
  3. Millaista opiskeluaika näin alumnin näkökulmasta oli

Luonnollisesti myös alumnit pääsevät kuulemaan illan aikana nykyopiskelijoiden kuulumisia opiskeluun ja elämään liittyen.
Päivällisosuuteen haluavat, ilmoittautukaa suoraan alumnin puheenjohtajalle sähköpostitse osoitteeseen petri.heikkinen [at] aalto.fi.

Pari tuntia kestävän aterioinnin jälkeen, noin klo 19 eteenpäin, tilan ovet ovat auki kaikille Fyysikkokillan ja Fyysikkoalumnin jäsenille kun vaihdamme päivällisosuudesta historiaosuuteen/saunailtaan. Historiaosuudessa paikalla olevat puhujat valaisevat kuulijoita teekkari/fyysikkotoiminnan historiasta omakohtaisten kokemustensa kautta.

Tämän vuoden kantavaksi teemaksi on valikoitunut varsin vapaasti erinäiset opiskelijavaikuttamiseen/hallintoon liittyvät asiat ja paikalla kahden alumninkin haluttaisiin kertovan oman aikansa kokemuksista. Aihe ei lopulta ole rajoittava tekijä, mutta mikäli joukostamme löytyy halukkaita ylioppilaskunnan/muun organisaation edustajiston/hallituksen tms. jäseniä kuvailemaan oman aikansa opiskelijavaikuttamistoimintaa, sen henkeä, tai kenties yksittäisiä kiinnostavia tapauksia, niin tämä toki on hyvä ja paikalle kutsuttujen nykyopiskelijapuhujien teemaan sopiva! Vapaaehtoiset puhujat, olkaa yhteydessä Petriin ja ilmoittakaa samalla lyhyt listaus omasta opiskelijatoiminta-aktiivisuudestanne niin voimme valita tilaisuuteen pari puhujaa mahdollisimman laaja-alaisesti. Puhujien ei ole pakollista osallistua päivällisosuuteen, vielä klo 19 ehtii aivan hyvin mukaan.

Kaikki päivällisosuuteen osallistumattomat tai puheita pitämättömät alumnitkin ovat luonnollisesti tervetulleita tapahtumaan tuosta klo 19 eteenpäin ilman erillistä ilmoittautumista illan edetessä vapaan saunailtahenkisesti. Saunaan haluavat, ottakaa mukaanne oma pyyhe.


Fyysikkomessut 16.3.

Julkaistu: 2015-02-08

Kevään 2015 Fyysikkomessut järjestettiin maanantaina 16.3. Otaniemessä, StartUp-saunan tiloissa (Betonimiehenkuja 3 D). Tapahtumapaikan ovet aukesivat 17:30 ja ohjelma alkoi kello 18. Paikalla oli yhteensä noin 50 alumnia ja kiltalaista, mikä oli hienoinen parannus edellisvuoteen nähden. Alla alkuperäinen tapahtumakuvaus.

Tapahtuman ohjelmana on, että fyysikoihin liittyvät yritykset (joko fyysikoiden perustamat tai fyysikoita työllistävät – tai vähintäänkin meitä kiinnostavat) esittelevät itseään ja toimintaansa tapahtumaan osallistuville Fyysikkoalumnin ja Fyysikkokillan jäsenille. Jokainen yritys saa lyhyen puheenvuoron tapahtuman aluksi lavalta minkä jälkeen yrityksiin voi tutustua vapaamuotoisemmin illan ajan viinin ja ruoan siivittämänä kunkin yrityksen omalla esittelypöydällä.

Tänä vuonna osallistumisensa ovat varmistaneet jo seuraavat yritykset:

Alustava aikataulu:

17:30 Ovet aukeavat
18:00 Tervetulosanat, yritysesittelyt lavalta alkavat
Noin klo 19 alkaen vapaata seurustelua ja kiertelyä yritysten esittelypöydillä. Juomaa ja ruokaa tarjolla.

Tapahtuma päättyy joustavasti noin klo 21-22.


Jäsenkysely 2013

Julkaistu: 2013-09-22

Fyysikkoalumnin jäsenistön kuulemiseksi ja toiminnan kehittämiseksi jäsenistön haluamaan suuntaan on hallitus valmistellut lyhyen jäsenkyselyn, johon toivomme mahdollisimman suuren määrän vastauksia. Kyselyyn vastaaminen on täysin anonyymia ja vie aikaa ainoastaan muutamia minuutteja.

Jäsenkysely on päättynyt!


Kesäharjoittelupaikkoja opiskelijoille

Julkaistu: 2011-02-08

Kesäharjoittelupaikkoja opiskelijoille Fyysikkoalumnin jäsenten edustamista yrityksistä (Vuosi 2011)

Auttaakseen opiskelijoita löytämään haastavia ja tulevan työelämän kannalta hyödyllisiä oman alansa työharjoittelupaikkoja Fyysikkoalumni on selvittänyt jäsenistöltään joukon yrityksiä, jotka palkkaavat fyysikoita harjoittelijoiksi kesällä 2011. Alla on listattu fyysikoita palkkaavia yrityksiä sekä linkkejä hakuun liittyen vuodelle 2011.

HUOM: Lista ei missään nimessä ole täydellinen tai edusta koko Fyysikkoalumnin jäsenkannan yrityksistä löytyviä paikkoja, joita toki on todellisuudessa huomattavasti enemmän! Tässä kuitenkin eräänlainen otanta osaltaan auttamaan kesätyönhaussa, toivottavasti opiskelijat löytävät alla olevasta joukosta mielenkiintoisia kohteita!

Lista päivittyy sitä mukaa kun uusia paikkoja tulee tietoomme!

Beneq

http://www.beneq.com/

Hakuaika päättyy maaliskuun loppuun.

Vantaalla majaansa pitävä Beneq Oy etsii kesäharjoittelijoita. Yritys kehittää ja valmistaa pinnoituslaitteita, jotka se myy ympäri maailmaa. Merkittävä sovellusalue on lasin pinnoitus, jota tarvitaan esimerkiksi energiansäästölasien tai aurinkokennojen valmistuksessa sekä lasin ominaisuuksien muokkaamisessa. Näihin sovelluksiin liittyy kesätyöpaikkakin.

Tarkoituksena on tehdä koeajoja Beneqin testilinjoilla ja kehittää pinnoitusprosessia edelleen. Prosessin pohjana on Beneqin patentoimat nHALO ja nAERO -prosessit erittäin pienten pisaroiden (aerosolin) tuottamiseksi. Työ on käytönnönläheistä, mikä tarkoittaa laitteiston muokkausta ja asennusta ajojen välillä – jakoavaimen on hyvä pysyä kädessä. Näytteiden analyysi tehdään optisilla tai sähköisillä mittalaitteilla osin itse, osin asiakkaan kautta ja osin tutkimuslaitosten kanssa. Toimipisteemme sijaitsee Kehä III:n varrella lähellä Lentoasemantien risteystä.

Hakijalta toivotaan laaja osaamista fysiikassa ja kemiassa, mutta työn kokeellisuuden takia tärkeintä on ymmärrys ja halu oppia kemikaalien käsittelyä ja kaasujärjestelmiä sekä kyky yhdistää teoriatietoa koetuloksiin. Kaikenlainen rakentelutausta katsotaan hakijalle eduksi (harrastuspuolella tai työkokemuksena). Yksi harjoittelupaikka liittyy aerosolifysiikkaan, pienten hiukkasten tai pisaroiden varaaminen sekä tämän hyödyntämiseen tuotoksen keräämisessä. Toinen paikka liittyy läpinäkyvien johtavien kalvojen valmistaminseen ja analyysiin.

Harjoittelu voidaan aloittaa joustavasti jo toukokuun aikana. Opintojen vaiheesta riippuen työn sisällöstä voi tehdä opinnäytteen (esim. erikoistyön). Työn jatkuminen syksyllä osa-aikaisena on mahdollista.

Yhteyshenkilö: erkki.seppalainen@beneq.com

Innofactor

http://www.innofactor.com

Thinglink

http://www.thinglink.com/

Yhteyshenkilö: Janne Jalkanen ( janne@thinglink.com )

Ilmatieteen laitos, Kuopion yksikkö

http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmatieteen-laitos

Hakuilmoitus (Haku päättyy 11.3.2011)

Nokia Siemens Networks

http://nayta.monster.fi/Summer-Trainees-2011-Ty%C3%B6paikka–96097391.aspx

Logica

http://www.logica.fi/we-are-logica/careers/jobs/

Kesäharjoittelu F- ja LL-laitoksilla sekä Kylmälaboratoriossa

http://fysiikka.tkk.fi/fi/opinnot/harjoittelu/kesatyot

Hakuaika päättynyt!

Fortum

http://www.fortum.fi/summerenergy

Hakuaika päättynyt!

Mittatekniikan keskus (MIKES)

http://www.mikes.fi/

Viimeinen hakupäivä: 25.2.2011

Harjoittelijan työtehtävät liittyvät sähkösuureiden metrologian ja tarkkuusmittausten tutkimukseen ja kehittämiseen. Harjoittelijan toiveista ja taustasta riippuen työ voi painottua mittauslaitteiston rakentamiseen ja testaamiseen, mittausohjelmiston laatimiseen, mittausten suorittamiseen, kvanttimekaanisten ilmiöiden (Josephson-ilmiö, kvantti-Hall-ilmiö, yksielektroni-ilmiöt) metrologiasovellusten kokeelliseen tutkimukseen tai mittaustulosten analysointimenetelmien kehittämiseen.

Harjoittelijalta edellytetään mittaustekniikan ja/tai fysiikan perustietoja, tietotekniikan perustietoja ja englannin kielen taitoa. Suomen kielen taito ei ole välttämätön.

Toivottu harjoittelun ajankohta: Touko-syyskuu 2011

Harjoittelun kesto: 3 kk

Yhteyshenkilö: antti.manninen@mikes.fi


Työpaikkoja Varianilla

Julkaistu: 2010-03-02

Riikka Kauppinen, joka on alumnin perustajajäseniä, vinkkasi, että Varian Medical Systems’illä on avoimia työpaikkoja jotka voisivat fyysikkoja kiinnostaa, ks linkit Monsterin ilmoituksiin alla:
APPLIED RESEARCH MANAGER ja

TEAM LEADER/ SENIOR SOFTWARE ENGINEER

Hakuaika molempiin päätty 7.3.2010.

Varian Medical Systems on maailman suurin sädehoitolaitteiden ja ohjelmistojen valmistaja, katso www.varian.com.


Hippifyysikoiden perustamiskokous 6.12.2009

Julkaistu: 2009-11-16

Viesti Fyysikkoalumnin jäseneltä Jaana Vapaavuorelta:

Tule perustamaan Hippifyysikot -yhdistystä!

Hei hyvä fyysikko,

Ärsyttääkö sinua se, että kanssafyysikkosi eivät kanna huolta ympäristöasioista? Haluaisitko saavuttaa maailmanrauhan?

Et ole yksin! Tule mukaan perustamaan Hippifyysikot -yhdistystä, jonka tavoitteena on edistää ympäristötietoisuutta, rauhanaatetta ja eettisten kysymysten pohdiskelua fyysikoiden keskuudessa. Erityisen tärkeänä pidämme onnellisuutta ja elämäniloa jokaisen fyysikon elämässä. Järjestämme tapahtumia ja tempauksia, kuten keskustelutilaisuuksia, kampanjoita, luontoretkiä sekä lukupiirejä. Emme aio rakennella pelkkiä pilvilinnoja, vaan toimia tässä maailmassa ja vaikuttaa fyysikoiden ajatuksiin. Yhdistyksen toiminta hakee vielä muotoaan ja parhaiten pääset itse vaikuttamaan – ja toteuttamaan omia maailmanparannusideoitasi – olemalla mukana alusta asti!

Perustamiskokous 6.12. klo 16.00 osoitteessa Otsonkallio 3 S 141, Espoo. Mikäli kinnostuit, mutta et pääse paikalle tai sinulla on muuta kysyttävää tai toimintaideoita, ota yhteyttä allekirjoittaneisiin!

Kavereita saa myös kutsua ja sanaa levittää!

– Santeri, Antti-Ilari ja Jaana, kolme urheaa pioneeria –

j.k. Kokouksen jälkeen kuunnellaan Linnan juhlia radiosta! Tarjolla pientä purtavaa.

Yhteystiedot:
Santeri Laurila, Fyysikkofuksi09, TKK, 044 263 0995, santeri.laurila@tkk.fi
Antti-Ilari Partanen, DI (melkein), TTY, 050 532 2942, antti-ilari.partanen@tut.fi
Jaana Vapaavuori, DI, TKK, 040 823 6905, jvapaavu@cc.hut.fi


Jäsentiedote lokakuu 2009

Julkaistu: 2009-10-22

Fyysikkoalumnin jäsentiedote loka/2009

1.       Alumnin kehitysasioita

Yhdistyksessämme on nykyään jo yli 300 jäsentä, ja toiminta alkaa olla kokolailla stabiloitunut: tapahtumia järjestetään tietyn vuosirytmin mukaisesti, ja työkalut joilla toimintaa pyöritetään ovat kehittyneet kovasti, kiitos Tervosen Eeron pitkäjänteisen työn tällä saralla. Tämän vuoksi olemmekin nyt pystyneet kehittämään toimintaa ja miettiään pidemmän ajan visioita alumnille.

Tässä joitain viimeaikaisia kehitysaskelia:

  1. Ainaisjäsenyyden ja yhteisöjäsenyyden mahdollistava sääntömuutos on hyväksytty ja ainaisjäsenet vahvistettu

Vuonna 2008 käynnistettiin Fyysikkoalumni ry:n sääntömuutos, joka mahdollistaa ainaisjäsenyyden ja yhteisöjäsenyyden. Muutokset hyväksyttiin kahdessa perättäisessä kokouksessa keväällä 2008 ja PRH:n tarkastajan niihin ehdottamat muutokse hyväksyttiin vielä kahdessa kokouksessa keväällä 2009.

Sääntömuutoksen rekisteröinti PRH:n yhdistysrekisteriin on vahvistettu syksyllä 2009 ja hallitus on kokouksessaan 1.10.2009 vahvistanut kaikkien niiden jäsenten ainaisjäsenyyden, jotka ovat jo käyttäneet hyväkseen uusien sääntöjen antamaa mahdollisuutta ja suorittaneet ainaisjäsenmaksun.

  1. Webbisivujen uudistaminen

Fyysikkoalumnin webbisivut on siirretty uuteen julkaisujärjestelmään ja jatkossa sivuille tullaan lisäämään entistä enemmän sisältöä, kuten linkkejä fyysikkoaiheisiin uutisiin ja ajankohtaisiin tapahtumiin. Webbisivut palvelevat myös yhdistyksen toiminnan dokumentointia ja voit lukea perustiedot kaikista järjestetyistä tapahtumista aina perustavasta kokouksesta lähtien.

Kerro mahdolliset kehitysideasi sivuilta löytyvän ”ota yhteyttä” lomakkeen välityksellä tai suoraan hallituksen jäsenille. Voit myös lähettää uutisia julkaistavaksi sivuilla!

Tiesitkö, että Fyysikkoalumnilla on ryhmä tärkeimmissä verkostopalveluissa? Niiden avulla pyritään edistämään jäsenten sekä muidenkin fyysikoiden välistä verkostoitumista sekä tiedottamaan tapahtumista ja muista uutisista varsinaisten virallisten jäsentiedotteiden ja web sivujen lisäksi.

Lue lisää verkostoitumisesta täältä..

  1. Fyysikkosäätiöstä

Monet teistä ovat kuulleet hankkeesta perustaa fyysikoiden asiaa ajava Fyysikkosäätiö. Keskustelu Fyysikkosäätiön mahdollisesta perustamisesta tapahtui v 2007 Fyysikkokillan 60-vuotisjuhlavuoden yhteydessä. Säätiön tarkoituksena olisi Teknillisen korkeakoulun teknillisen fysiikan ja matematiikan opetuksen, opiskelun ja opiskelijatoiminnan tukeminen sekä siihen liittyvän tutkimuksen edistäminen suomalaisen elinkeinoelämän tulevaisuutta hyödyntävällä tavalla.

Keskustelussa säätiön tarkoituksesta tuli esiin myös, että Fyysikkosäätiö tulee olemaan konkreettinen sidos, joka vahvistaa kolmikantaa alumnit, opiskelijat ja professorit/opettajat ja sitä kautta vahvistaa kaikissa meissä asustavaa ”fyysikkoidentiteettiä”.

Olemme keskustelleet aiheesta hallituksen kesken, ja johtuen taloudellisesta tilanteesta, Aalto-yliopiston samanaikaisesta säätiöitymisestä ja toisaalta säätiömuodon hankalasta hallinnoimisesta, olemme todenneet että emme toistaiseksi ala ajaa Fyysikkosäätiön perustamista. Sen sijaan pyrimme edistämään säätiön sinällään arvokkaita tarkoitusperiä mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen toiminnan kautta. Pyrimme mm. vahvistamaan yllämainitun kolmikannan yhteistyötä, ja sillä teemalla tapasimmekin vastikään professorikunnan ja killan edustajia ja sovimme ensimmäisistä konkreettisista yhteistyön muodoista.

Pidämme tätä pitkäjänteisenä projektina jossa haetaan rauhassa oikeata toimintamallia – keskustellaan lisää viimeistään kevään vuosikokouksessa !

2.       Tulevia tapahtumia

Fyysikkospeksi järjestetään jälleen marraskuussa teemalla Bombayn Safiiri

Marraskuun ammatillinen exkursio järjestään Vantaalle VTI Technologies Oy:öön 26.11. 2009

Fyysikkomessut ovat suunnitteilla tammi-helmikuussa

Katso tarkemmin Fyysikkoalumnin ”Tapahtumat” -sivuilta sekä speksin omilta sivuilta


Miehemme maailmalla – IT-alan vaikuttajat valittu

Julkaistu: 2009-10-14

Silicon.com uutispalvelu on taas valinnut maailman 50 vaikutusvaltaisinta it-alan henkilöä, ks lisää täältä

Listalle on päässyt kaksi suomalaista, toinen heistä Fyysikkoalumnin jäsen Mårten Mickos, joka kävi keväällä meille MySQL:n tarinaa valottamassa Rantasaunalla.

MySQL on maailman suosituin avoimeen lähdekoodiin perustuva tietokantaohjelmisto, jota käyttävät mm Facebook ja Google – yrityksen osti Sun vuonna 2008.  Silicon.comin Agenda Setterit olivat sitä mieltä että ”it was down to the presence of Mickos that Sun shelled out $1bn for MySQL in the first place.”

Mårten vaikuttaa nykyään Benchmark Capitalilla.


Fysiikan Nobel 2009

Julkaistu: 2009-10-07

Fysiikan Nobel 2009

Vuoden 2009 Fysiikan Nobel-palkinto on myönnety optisten sovellusten tutkijoilla. Palkinnon jakavat kiinalaissyntyinen Charles K. Kao työstään tietoliikenteessä käytettävien valokuitujen kehittämiseksi sekä Willard S. Boyle ja George E. Smith ansionaan digitaalikameroissa ja muissa sovelluksissa käyettävien CCD-kennojen kehittämiseksi.

Read more in nobelprize.org


Uudempi sisältö...Vanhempi sisältö...