Fyysikkoalumni

Yrityksille

Yhteistyö on keskeinen osa Fyysikkoalumnin toimintaa. Fyysikkoalumni järjestää vuosittain keväällä Fyysikkomessut, jossa 6–10 fyysikoihin jollain tavalla liittyvää yritystä esittelee itsensä alumneille. Lisäksi alumni järjestää vuosittain muutaman yritysekskursion meitä kiinnostaviin yrityksiin. Molempien tapahtumien tyypillinen osallistujajoukko edustaa laajaa ikäjakaumaa alumneja.

Mikäli yrityksesi on kiinnostunut kutsumaan Fyysikkoalumnin ekskursiolle tai osallistumaan Fyysikkomessuille, täytä sivun pohjalta löytyvä kenttä.

Fyysikkomessut

Fyysikkomessut on vuodesta 2010 lähtien järjestetty fyysikoiden yrittäjyystoimintaan keskittyvä tapahtuma. Tapahtuma on muodostunut tapahtumakalenterimme vakiotapahtumaksi kohtuullisen suuren suosionsa myötä (40–70 osallistujaa vuosittain). Jokainen paikalla oleva yritys esittäytyy lyhyesti (kesto maksimissaan 10 min / yritys + ehkä muutama yleisökysymys) lavalta yleisölle, minkä jälkeen alkaa vapaamuotoinen yritysten esittelypöydillä kiertely, jona aikana tarjolla on myös ruokaa ja juomaa. Yhdistävänä tekijänä kaikilla yrityksillä on löytynyt jonkinlainen kontakti fyysikoihin; joko perustajien joukossa on fyysikoita tai yritys työllistää fyysikoita.

Yritysekskursiot

Fyysikkoalumni ry järjestää vuosittain ekskursioita fyysikoita ja matemaatikoita kiinnostaviin yrityksiin mahdollisia työpaikkoja ja sijoituskohteita ajatellen.  Yritysekskursioille osallistuvien alumnien ikäjakauma on laaja. Fyysikkoalumni ry järjestää myös excursioita yhteistyössä Fyysikkokillan sekä muiden alumniyhdistysten kanssa.

Yhteistyöehdotus

Huomautus: lomakkeessa käytetään varmistuskoodia roskapostin välttämiseksi. Kirjoita lomakkeen lopussa olevassa ruudussa näkemäsi merkit ruudun oikealla puolella olevaan tilaan.


Yrityksen nimi (pakollinen)

Yhteyshenkilön nimi (pakollinen)

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite (pakollinen)

Yhteistyön tyyppi
EkskursioFyysikkomessut

Ekskursion erityinen kohderyhmä, mahdollinen ajankohta, tai vapaa sana

Varmistuskoodi (pakollinen)
captcha